Lasten kaappaus on raaka bisnes

 

 

Lasten Kaappaus on Raaka bisnes

Teksti Mikko Niskasaari

 

 

 

 

Seura Tukholmassa nr 37, 13.09.96

Artikeln är tidigare publicerad i den finska tidningen SEURA nr 37, den 13 september 1996. Den återges här med författarens benägna tillstånd.

Artikeln är översatt till svenska.

 

 

Tukholman liepeillä idyllisellä Lidingön saarella asuvan Eva Aminöffin ja hänen Aleksanteri-poikansa helvetti alkoi 14 syyskuuta 1980. Päivän piti alla silloin 10-votiaan pojan viimeinen koulussa, sillä he olivat lähdössä talveksi Boliviaan.

- Tein hölmöyden olin hakenut pojalle koululomaa lukuvudeksi: Yhtä hyvin olisimme voineet vain lähteä, puhumatta kenelläkään mitään, panna pojan Boliviassa kouluun ja tulla seuraavaksi kesäksi takaisin. Kukaan ei olisi puuttunut asiaan, Aminoff arvioi.

- Nähtävästi koulusta ilmoitettiin sosiaaliviranomaisille että nyt ne lähtevät. Sosiaali soitti minulle ja ilmoitti, että poikanne on otettu huostaan.

Eva Aminoff käyttää Ruotsin sosiaaliviranomaisista ivallista nimitystä »sosiaali» kuvaamaan järjestelmän kasvottomuutta ja itsevaltiutta. Hän väittää, ettei huostaanottoa koskaan perusteltu hänelle asiallisesti.

- Seuraavana päivänä sosiaali toi puolen liuskan mittaisen sel-vityksen, jossa sanottiin että "äidiltä puuttuu lapsenkasvatuskyky". Mitähän se tarkoittaa?

- Myöhemmin perusteltiin. että äidillä ja pojalla on symbioottinen suhde. Eiköhän jokaisella äidillä ja lapsella ole symbioottinen suhde, Aminoff huomauttaa.

Symbioottinen suhde saattaa merkitä täydellistä riippuvuutta.

Ääritapauksessa lapsi ei suostu lähtemään kouluun, koska ei voi olla hetkeäkään erossa äidistään ja äiti hyväksyy tilanteen. Suomessakin on huostaanotettuna lapsia tällaisin perustein.

Ei kuitenkaan vaikuta uskottavalta, että Aminoffien tapauksessa olisi kyse ollut näin sairaalloisesta riippuvuudesta. Sitä paitsi turkulainen lastenpsykiatri, professori Maija-Liisa Koski huomautti tapauksesta antamassaan lausunnossa, että "kun symbioottisesti äitiinsä kiinnittynyt lapsi traumaattisesti erotetaan, hänen tilansa huononee. Siksi Euroopassa pyritään nykyään välttämään symbioottisen äiti-lapsi-siteen traumaattista katkaisernista". Sen sijaan lasta ja äitiä pyritään tukemaan suhteen kehittämiseksi vähemmän sitovaksi.

 

Juoppo kasvattajana

Aminoffien tapauksessa huostaanotto oli varmasti traumaattinen operaatio.

- Aleksanteri eristettiin minusta täydellisesti. En saanut tavata, soittaa enkä kirjoittaa. Minulle selitettiin, että vaikutukseni poikaan on liian suuri. He tiesivät, että poika pakenee, jos tapaa minut, Eva Aminoff kertoo.

Pakeneminen olikin tavoitteena. Se onnistuikin huostaanoton alussa kerran ja poika pääsi ystävien avulla laivalla Suomeen saakka. Siellä hän hakeutui turvaan Lastenlinnaan, josta Ruotsin sosiaali kuitenkin kaappasi hänet takaisin suomalaisen henkilökunnan katsellessa vierestä. Sen jälkeen poika sijoitettiin syrjäiselle saarelle kasvatusvanhempien hoitoon. Aminoff piirtää kirjassaan kasvatuskodista julman kuvan. Kasvatusisä oli juoppo sadisti; hänen avovaimonsa huorahtava kulkuri: Suurimman osan aikaa poikaa ei päästetty kouluun, eikä koti-opetustakaan järjestetty. Äidille ei sijoituspaikkaa kerrottu, edes joulukorttia ei saanut lähettää. Kirja on kuin jännitysromaani kuvatessaan, kuinka äiti etsi ys- tävien ja yksityisetsivien avulla poikaa pitkin Ruotsia.

Kun vankeutta,kuten Aminoff huostaanottoa nimittää, oli kestänyt lähes viisi vuotta, poika onnistui pakenemaan - kasvatusisän maatessa humalassa - soutamalla saaresta mantereelle ja osin liftaamalla, osin kävelemällä Tukholmaan. Hänet toimitettiin nopeasti Suomeen turvaan.

- Ruotsin sosiaali lähetti vielä Suomeen edustajansa ja suostutteli meitä hyväksymään Aleksanterille toisen huoltajan. Emme suostuneet mihinkään, ja niin eräänä päivänä tuli kirje, jossa kerrottiin että huostaanotto on purettu. Kaikki oikeustoimet oli yhtäkkiä pyyhitty pois.

- Vein asian Strasbourgin ihmisoikeustuomioistuimeen. Sen määräämät sovittelijat neuvottelivat 1986 sopimuksen, jonka mukaan minulle maksettiin korvauksia 200 000 kruunua ja asianajajalleni 136000 kruunun palkkio.Olisin oikeastaan halunnut viedä jutun loppuun tuomioistuimessa,jotta rikolliset olisi tuomittu.

Sopimukseen pyrkiminen on ihmisoikeustuomioistuimen tapa silloin, kun on todennäköistä että valtio tuomitaan.

 

Ruotsi ei salli erilaisuutta

Mistä sitten operaatiossa oli kysymys? Eva Aminoffin mielestä Ruotsin itsestään antama kuva vapaamielisenä, yksilön oikeuksia kunnioittavana valtiona on läpeensä valheellinen. Hänen mielestään Ruotsissa on syväänrakennettuna armoton rasismi.

Kun muutin 1972 Lidingöön, taloni oli tällä alueella ainoa talo, muut oli pieniä huviloita. Olin ulkomaalainen,matkustelin paljon. Olin erilainen ja siksi silmätikkuna.Ruotsi ei hyväksy erilaisuutta.

-Naapurit tekivät kiusaa.Aleksanterin pyörät heitettiin mereen, lapset polttivat autoni eikä poliisi muka pystynyt selvittämään asiaa.

-Aleksanterin luokalla oli kolme ulkomaalaista: puolalainen, korealainen ja Aleksanteri, joka puhui paremmin englantia kuin ruotsia, mikä ärsytti, ja suomen puhumista pidettiin raskauttavana asiana. Kolmikkoa ei hyväksetty leikkeihin.

-Ruotsi on halunnut ulkomaalaisia,koska he ovat halunneet työvoimaa, joka tekee likaiset työt, joihin ruotsalaiset itse eivät suostu. Ulkomaalaisten erilaisuutta ei kuitenkaan hyväksytä ja heille pyritään pakottamaan "ruotsalainen identiteetti".

Ruotsalaistamisohjelmassa käytetään häikäilemättä ulkomaalaisten lasten huostaanottoja, Aminoff ryöpyttää.

- Lidingön asukkaista on kuusi prosenttia ulkomaalaisia. Huostaanotetuista lapsista heitä on 54 prosenttia. En uskö, että ulkomaalaiset olisivat yhdeksän kertaa ruotsalaisia huonompia kasvattajia.

 

"Lasten gulag"

Ruotsin lastensuojelulait ovat paljolti samanlaiset kuin Suomessa. Suomalaiset asiantuntijat kuitenkin arvioivat, että naapurin sosiaaliviranomaiset toimivat käytänössä paljon omavaltaisemmin kuin Suomessa. Ruotsi on tuomittu Strasbourgissa juuri perheiden hajoittamisesta lukuisia kertoja, mutta tuomioista ei välitetä.

Eva Aminoff ei olekaan Ruotsin sosiaalia kritisoidessaan yksin. Saksalainen lehti Der Spiegel julkaisi jo 1983 laajan artikkelin, "Lasten-gulag sosiaalivaltio Ruotsissa." Artikkelissa kuvataan, kuinka joukoittain lapsia kaapataan kestämättömin perustein vanhemmiltaan ja sijoitetaan kasvatuskoteihin eris- tettyihin paikkoihin, pohjoisen metsiin tai merten saarille - siitä vertaus Neuvostoliiton vankileirien saaristoon.

Toinen saksalaislehti Die Welt julkaisi viime vuonna ruotsalaisen asianajaja Siv Westerbergin artikkelin, jonka syytökset ovat raskaat.

Westerberg kertoo saksalaisesta miehestä; joka muutti metsätyöläiseksi Ruotsiin ja avioitui siellä. Kun firma, jossa mies työskenteli, meni konkurssiin, perhe joutui turvautumaan sosiaaliapuun. Silloin he päästivät paholaisen kotiinsa.

Sosiaaliviranomaiset tulivat jopa nuuskimaan, kuinka usein perheessä vaihdetaan lakanat ja miten lasten puhekyky on kehittynyt. Kun taloon tuli vain kylmä vesi, se julistettiin lapsille asuinkelvottomaksi. 16-vuotias tytär sai jäädä kotiin, mutta perheen 3-, 6- ja 9-vuotiaat lapset otettiin huostaan ja vielä kymmenen vuotta myöhemminkin he olivat sijoitettuna kasvatuskoteihin.

Nuorimman lapsen kehitys hidastui huostaanotonaikana. Westerberg sanoo, että sellainen on kasvattajille onnenpotku. Vammaiseksi katsotusta lapsesta maksetaan nimittäin kasvattajille huomattavasti suurempaa korvausta kuin muista lapsista. Mitä huonommin lapsella menee, sitä paremmin menee kasvattivanhemmilla.

 

Kannattava bisnes

Westerbergin mukaan lasten huostaanotto onkin bisnes, josta hyötyy kirjavan joukon epäpyhä allianssi.Vallastaan juopuneet sosiaaliviranomaiset työllistävät itsensä tehdessään huostaanottoja, heistä riippuvaiset lastenpsykiatrit saavat hyväpalkkaisia toimeksiantoja kirjoittaessaan huostaanottoja tukevia lausuntoja ja kasvattivanhemmat saavat lapsista hyvät korvaukset.

Lapsia sijoitetaan samaan paikkaan yleensä viisi, jopa enemmänkin. Kun jokaisesta maksetaan noin 6 000 markkaa kuukaudessa, jopa 9 000 markkaa, puhtaana käteen, huostaan otetuilla lapsilla elää leveästi.Ei siis ihme, että kasvattivanhemmiksi on Ruotsissa runsaasti halukkaita.

Suomessa perheissä olevista hoitolapsista maksetaan korvausta 2 700-3 200 markkaa mutta yhtiöinä toimiville kasvattajille 12 000-18 000 markka kuukaudessa.

Alalle hakeutumista auttaa Ruotsissa se, ettei kasvattivanhemmille aseteta käytännössä mitään pätevyysvaatimuksia eikä esimerkiksi alkoholingelma ole esteenä kasvattajaksi ryhtymiselle. Ei se tosin ole edellytys huostaanotollekaan. Westerbergin mukaan vain kymmenellä prosentilla huostaanotettujen lasten vanhemmista oli alkoholi tai huumeongelma. Luku on ällistyttävän alhainen, sillä Suomessa ne ovat yleisimmät syyt huostaanotolle. Westergerg pitääkin perusteita yleisesti mielivaltaisina.

Ruotsissa pyritään järjestelmällisesti rikkomaan huostaanotettujen lasten välit omiin vanhampiinsa.Usein he saavat tavata toisiaan vain pari tuntia joka kolmas kuukausi,kasvattajien valvonnassa.Tapaamiset kielletään helposti kokonaan.

Westerberg syyttää Ruotsin viranomaisia sadistisesta vallanhimosta, mutta huostaanottovimman varsinainen selitys ei ole psykologinen. Selitys löytyv elintason kohoamisesta. Aikoinaan huostaan otetut lapset tulivat usein hyvin köyhistä kodeista, mutta kun 1950-luvulta lähtien köyhyys hellitti, tuo peruste mureni. Se puolestaan sai virkamiehet pelkäämään työpaikkojensa puolesta ja niin huostaanotoille alettiin kehitellä muita syitä.

 

Eva Aminoff och den mörka sidan av Sverige

Tillbaka till Artikelindex

Realtime website traffic tracker, online visitor stats and hit counter